perjantai 22. helmikuuta 2013

Kylpyhuoneen kalustusta - Dollhouse Bathroom Furniture

Tervehdys,

Olen vähän miettinyt, pitäisikö blogin pitäjällä olla joku yläikäraja, eilen ytitin vähän tuunailla tätä blogia ja päädyin sitten sotkemaan kirjoitusten järjestyksen ja ties mitä muuta. No,  minussa muutenkin asuu joku räyhähenki, jonka pudottelee aina ohikulkiessani tavaroita, kaipa se sitten vaikuttaa jo blogin asetuksiinkin.

Uutta nukketaloani aloitan sisustamaan kylpyhuoneesta. Kaikki kalusteet täytyy tehdä valmiiksi, koska varmaan joutuu purkamaan seinät, että ne ( ja valot) saa sitten asennettua paikoilleen.

Aloitin tuunaamalla joskus käytettynä ostamastani kalustuspaketista löytyneet posliinikalusteet - tiedättehän sellaiset ruusukuvioiset ja kultaraitaiset - eipä paljon kauemmaksi voisi 70-lukulainen sisustaja eksyä. Kylpyammeen ruusut piilotan koteloon - se on jo tehty, mutta en nyt ihan tyytyväinen ole tulokseen. Tosin amme jäisi kyllä perälle piiloon, kun eteen tulee näin komea mosaiikkipäällysteinen allaskaappi:



Mosaiikkivarastostani (joka jo pursuilee kesäksi särjettäviksi kirpparilta ostettuja lautasia) löysin pussillisen näitä Liliput-mosaiikkeja. Tuli kyllä jo ihan ikävä kesää, kun valoa riittää (jopa valokuvaukseen) ja niitä hetkiä, kun ystävän kanssa mökin kuistilla tehdään mosaiikkitöitä.

 Alkuperäiset kullanväriset hanat töhräsin hopeisiksi, tulpan ketjun virkkasin ohuesta hopealangasta (sellaisesta, jota käytetään neulelangan tehosteena kait- en ole ikinä käyttänyt, mutta sorrun aina ostamaan kaikenlaista kimaltavaa- kun olen vähän kaappiharakka).


Vessanpytystä maalasin ruusut ja kultareunat piiloon ja tein uuden kannen polymeerimassasta.
Nämä nukkekodin vessanpytyt meinaa kyllä vähän trauman tehdä, kun sitä ensimmäistä rakensin itse massasta ja eihän siitä kovin hyvä tullut. Tätäkin tuunausta tehdessä kävin netistä etsimässä paremmin aikakauteen sopivaa pyttyä ja löysinkin aivan upean, joka maksaa 82 euroa - ja niinpä palasi nöyrästi jatkamaan tuunauksiani.

Jaahas, tältä rakentajalta on unohtunut, että vessa ehkä pitäisi vetääkin joskus, täytyy lisätä nuppi tuohon päälle vielä.

Peilikaappikin on rakenteilla, mutta aika hankalaa on peililasin käsittely nukkekotimittakaavasta. Kaipa sekin vielä valmistuu.

Mukava kevään odotusta muillekin nukkekoteilijoille!





torstai 21. helmikuuta 2013

Kutistemuovisia vateja - Shrink Plastic Dollhouse bowls






Huomenta!

tänään oli sellainen aamu (kahvi kaatui, imuri tukkeutui ja sulake paloi), että päätin sitten olla tekemättä mitään ja läksin internetiin vain huomatakseni, että eilisen blogikirjoitukseni olin toheloinun aivan kummalliseksi. Joten tässä tulee uusi lyhennetty versio.

Yllä kuvassa on tulostettavasta kutistemuovista tehtyjä nukkekotivateja tai kulhoja tai isoja lautasia.
Harjoittelin valmiilla kuvilla, jotka ovat täältä täältä kopioitu, vaalennettu ja tulostettu.

Itse kulhot on tehty siten, että muovi kutistetaan (joko uunissa tai toholla) ja vielä kuumana ollessa siirretään jonkun muotin (esim pikkuastian pohjassa olevan syvennyksen tai vaikka sopivan kokoisen renkaan päälle) ja painetaan keskeltä sormella siihen syvennys. Aloin jo oppia aika rauhallisesti toimimaan ja seuraavat työt ehkä jo piirustelen itse.

Lisäksi tuolta sivustolta tulostin mallit nukketaloni yläkerran värilasi-ikkunat kutistemuoville (en raaskinut kutistaa, kun ne näyttivät hyviltä sellaisenaan ja ovat aika isoja, ei ehkä olisi arkille sopinutkaan) vaan käytin muovin sellaisenaan ikkunoiksi. Sitten huomasin, että ei ne tarpeeksi tummia kuitenkaan ole ja maalailin niitä vähän lasimaaleilla.
Ruuvasin seinät taas kiinni, ja siksi nämä kuvat ovat vähän vinosta kulmasta otettu, kun en enää kehdannut purkaa ruuvauksia. Tapetti on vanhaa kangasta.



Mukavaa maanantaita kaikille!


perjantai 8. helmikuuta 2013

Astioita hartsista - Resin Dollhouse Dishes

Tervehdys taas,
olen vähän häärännyt (paitsi nukkekodin lattioiden ja seinien kimpussa) valutöissä. Tein astioita hartsista silikoonimuotteihin. Meinasin viime kesänä tehdä kuvioita kaakeliuuniin polymeerimassasta, mutta eihän niistä oikein mitään tullut. No, joskus kannattaa yrittää turhaankin, epäonnistuminen voi johtaa uusiin ideoihin. Ja näitä samoja muotteja taisin käyttää noihin massaskooleihinkin osittain.

Muotteja tein napeista ja neppareista, helmistä ja muista korunosista. Hartsina käytin kaksikomponentti vesiainetta (hankin sitä joskus dioraaman lätäkköä varten, mutta käyttämättä jäi, kun jotenkin yhdistin tuon hartsityön niihin auton lokasuojan  kamaliin paikkausaineisiin, mutta ihan erilaista ainetta tämä on).

Kulhoihin tein  muotit joillain pikkuastioilla, ehkä niistä tulisi tarkempia, jos olisi ollut tuoretta muottiainetta, tuo minun alkoi olla jo vanhaa ja kovettui suunnilleen 2 minuutissa. Tilasin kyllä jo uutta nukkekotikaupasta.

Jalallisissa vadeissa on kaksi lautasta ja jalkana pätkä kirkasta muoviputkea.
Kirkkaisiin kertakäyttöaterimiin käytin muottina nukkekotiaterimia. 

Jos lautasiin saa juuri oikean määrän hartsia tiputtettua, niin luonnollinen kutistuma tekee siihen vähän kuoppaa, ja lautaselta voi jopa syödä, mutta yleensä ne jäävät oikein päin valettuna vähän keskeltä paksuiksi, mutta varmaan nukkekodin kaapintäytteeksi käyvät.

Väreinä käytin lasimaalia pintaan (lasimaalinikin ovat varmaan 10 vuotta vanhoja, ruskehtavan ja punaisen korkin sentään sain vielä auki, mutta vähän oli jo klimppejä muodostunut maaliin, mutta en antanut sen haitata.) Jotain kokeiluita tein eri maaleilla ja esimerkiksi hartsin värjäämistä alkoholimusteella.

Kuvisssa esiintyvät ruuat tein joskus viime keväänä polymeerimassasta.











tiistai 29. tammikuuta 2013

Minilaavalamppuja - Dollhouse´s Lava Lamps

Hei vaan,

lopultakin olen aloittanut nukketaloni lattioiden ja seinien päällystyksen. Tuumaillessahan sitä aikaa taitaa eniten kuluakin. Ja karvas kokemus on opettanut, että kannattaa tehdä uusille materiaaleille liimaustestejä, ettei joudu tekemään moneen kertaan.

Huvikseni kokeilin tehdä laavalamppuja, ne kun ovat 70-lukua, jos mitkä. En vielä ihan mieleistäni saanut aikaiseksi, mutta tässä on kokemuksia kokeiluista:




Vasemman puoleinen punainen on valettu hartsista (siinä ei siis ole mitään putkea), lasimaalilla maalatuista helmistä liukeni väriä hartsiin ja ne upposivat tietenkin muotin alaosaan. Eli tällä systeemillä pitäisi valaa valoputki useassa osassa, jos haluaa helmien jakantuvan tasaisemmin.
Eli useampi päivä menisi sitä tehdessä ja odotellessa hartsin kuivumista. Toisaalta reunat ovat siistit ja tukiosien lisääminen on helppoa.

Koska noin pientä määrää hartsia on hankala sekoittaa, käytin loput sitten joskus aikaisemmin tekemiini muotteihin ja huomasin, että niistähän saa hauskoja "lasiastioita", paljon siistimpiä kuin kutistemuovista. Kuvailen niitä jonain päivänä.
Nuo runko-osat olen tehnyt polymeerimassasta ja päällystänyt kangasteipillä ja sitten lakannut kiiltäväksi.

Sininen lamppu on kuulakärkikynän kärjessä olevasta osasta, taisin käyttää nesteenä kynsilakkaa ja kaikki tämän kuvan helmet on maalattu lasimaalilla. Vihreä ja oikeanpuoleinen punainen on tehty lasiputkisulakkeesta ja nesteenä on sitä geelimäistä vesiainetta (ScenicWater) ja tätä kyllä suosittelen, jos vain on varastossa, nuo kuplatkin sopivat tähän tarkoitukseen. Tietysti melkein mikä tahansa lakka tai vastaava sopii myös putken täytteeksi.
Samaten noita väripalleroita voi toki tehdä vaikka polymeerimassasta tai kuumaliimapuikosta sulattamalla.

Haasteellisinta on sopivan putken löytäminen ja varsinkin sen katkaiseminen sopivan kokoiseksi, muovi tahtoo säröttyä ja lasi taas katkeilee, miten sattuu haluamaan.
Minulla olisi ollut sopivia hajuvesinäyteputkia, mutta niistä en saanut tekstiä pois.

Sen verran testailin, että jos olisi sopiva lasi (joku nukkekodin juomalasi voisi olla  sopiva), niin varmaan olisi mahdollista tehdä oikeasti toimiva laavalamppu, täytteeksi pitäisi laittaa kirkasta öljyä, johon tiputtaisi vähän kynttilävahaa. Ja jos alaosaan laittaisi nukkekotilampun, niin luultavasti öljy lämpiäisi sen verran, että vaha alkaisi pehmetä ja liikkua. No en oikeasti tiedä lämpiääkö nukkekotilamput yleensäkään  ja olisko tuossa ideassa muutenkaan järkeä.

Mutta sellaisen aion  vielä tehdä, jossa valo on jalustaosassa, kunhan sopiva tuubi tulee vastaan, tai tietysti tuollaisen hartsilampun voi valaista aika helposti altapäin.

Mittakaavasta: nuo feikkilaavalamppuni ovat 2 - 3 cm korkeita.






tiistai 22. tammikuuta 2013

Nukketuunausta - Customizing Dolls 70s style

Hyvää Uutta Nukkekotivuotta!


Eipä ole taaskaan paljon kehumista tekemisissäni. Olen ollut vähän kipeänä ja välillä ihan muuten vaan laiskotellut.
Tai tietenkin olen tehnyt alustavaa tutkimustyötä uuden nukkekodin rakentamista varten ja kun melkoisen tuulella käypällä olen, on aika sukkelasti myös muuttunut muutamaan kertaan se aikakausi, johon kotini sijoittuisi.
Nyt olen kallistumassa 70-luvun alkuun ja olen keräillyt materiaalia sitä varten (lehtiä jne). Vähän ongelmia kyllä on vielä asennoitumisessa, koska en kamalan ihastuneesti suhtaudu omiin muistoihini ko ajalta. Meilläkin taisi olla oranssi karvamatto, keltaiset lastulevykalusteet, ja ruskea vakosamettisohva. Kaikkein kauheinta oli kyllä ne sen ajan lattian tummat kukertavat muovimatot.
Toisaalta sisustuslehtien kuvat ajalta ovat oikein hienoja ja huonekalut näyttävät helppotekoisilta.

Metsästelen vielä lattiamateriaalia ja niinpä aloitin tämän projektin tuunaamalla Jaanan puodista ostamiani valmisnukkeja retrokuosiin. Jospa tulevat asukkaat saisivat minut taas ns sorvin ääreen.

Tässä ennen ja jälkeen kuvat nukeista:




Vahinko, että kuvista ei näy herrahenkilön hienot pulisongit, eikä punapuseroisen rouvan 70-luvun kampaus, mutta kaipa näitä sitten tulee kuvattua kotipuuhissaan, jos se koti  joskus valmistuu.

Herran slipoveriin en ole tyytyväinen, lankakin loppui kesken. Sen verran hauskaa tuo minineulonta kuitenkin oli, että menin sitten tilaamaan ohuemmat puikot nukkekotikaupasta. Käykös teille koskaan niin, että menette tilaamaan 4 euron tavaraa ja loppulasku onkin 30 euroa (juu säästyy varmaan postikuluissa, kun tilaa enemmän kerralla)?

Näiden nukkien raajoilla ei ole ihan yhtä laajat liikeradat, kuin omatekemilläni nukeilla, niin selvästi on enemmän haastetta vaatteiden tekemisessä, joutuu jotkut ompelemaan päälle, mutta periaatteessa nämä kaikki vaatteet ovat riisuttavissa aika vähällä purkamisella.

En hirveästi ihastunut ajatukseen paidan kaulusten tekemisestä, mutta minulla on esimerkiksi kuva 8 naisen ryhmästä vuodelta 1974 omissa vaatteissaan (siis ei mikään uniformu tms) ja KAIKILLA oli isokauluksinen paitapusero päällään. Tuohon aika paitapuserot kyllä asustettiinkin aika reippaasti, monilla oli paitapuseron päällä slipoveri tai liivi, kaulassa huivi ja helmet ja vyöräröllä vyö (siis kaikki yhtäaikaa).

Tietokoneenikin hajosi pari viikkoa sitten  ja vähän on vielä opettelua tämän uuden kanssa, mutta eiköhän se tästä rupea sujumaan. Juu, tärkeimmät kuvat ovat tallessa, mutta kirjanmerkit ei, olinkin kyllä ajatellut kirjanmerkkikansion siivota, niin nythän se sitten tapahtuu.
Tosin kuva-kirjastoni ei ole enää kovin looginen, mikä on aika taitavaa kolmen kuvien latauksen jälkeen.

Jokohan uskaltaisi toivottaa mukavaa kevään odotusta!