sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Roombox ja kutistusharjoituksia


Suvussamme oli onnellinen perhetapahtuma äskettäin ja heille lahjaksi askartelin roomboxin. Loota on tehty ohuesta lastulevystä ja edessä on vanha taulunkehys, johon lisään vielä lasin. Nuket olen tehnyt itse muuten, paitsi parissa käytin kirpparinukkien vartaloa. Muut tavarat ovat käytettyjä nukkekodin kalusteita, joita onnistuin ostamaan laatikollisen. Jaa, tuo taaperon pitelemä nalle ja koiruus (joka näyttää kuvassa ihan mustalta möykyltä on itse huovuttamiani). Boxin koko on noin 30 x 20 cm ja syvyyskin 18cm. Miehelle valitin, että tämä näyttää ihan valokuvalta (kun syvyysvaikutelmaa ei oikein ole) ja siihen hän totesi, että sehän on valokuva. No joo.
Pitääkin ihan kehua ostoksiani: Kierrätyskeskuksesta löysin NallePuh -boordin, ohutta puuta olevan sälekaihtimen (lattiamateriaaliai nukkekotiin) ja vielä kauniita kaakeleita ensi kesän mosaiikkitöihin, kaikki yhteensä 5 euroa.

Eijan hienojen kutistemuovitöiden innoittamana kaivoin omat muovintähteeni esille ja kokeilin miten kutistuu.

Tässä kuvassa on pari lautasta tai kulhoa kirkkaasta kutistemuovista:





Tein kokeiluja myös valkoisella muovilla, mutta yhtä suttuahan niistä tuli. Noista kuvista huomaa, että toisessa vadissa ohut tussini alkoi vedellä viimeisiään ja täytyykin lähteä tussikauppaan kohta puoliin.

Sen verran innostuin aiheesta, että tilasin sellaista kutistemuovia, johon voi tulostaa kuvia mustesuihkutulostimella. Ajattelin, että yritän tehdä ainakin värillisen lasi-ikkunan, ehkä kaakeleita nukkekotiin ja maisemalautasia.


Nyt täytyy sanoa, että vaikka vanhaa pelottikin tämä uuden blogin tekeminen, mutta kyllä kai tässä vähitellen oppii. Paljon on vielä opettelemista, mutta olen oikein ylpeä, että olen jonkun linkin jo onnistunut tekemään toisin kuin Vuodatuksessa.

Mukavaa askarteluviikkoa lukijoilleni!


Täältä löytyy kutistemuovilautasten teko-ohjetta ja itse kokeilleena voin sanoa, että onpa hyvää työtä.


2 kommenttia:

  1. Boxi on hieno ja minusta se syvyys näkyy kun katsoo kunnolla. Lahjan saaja tulee olemaan todella onnellinen.Nuo kutistemuovit on mahtavat - otitko ne uunista ulos jollakin H-hetkellä vai miten olet saanut tuon mallin niihin noin hienosti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eija!
    Lisäsin linkin tuohon kirjoitukseen (muistin ihastelleeni noita lautasia joskus keväällä, ja äsken vssta haulla löysin takaisin tuonne sivulle) yhteen lautastenteko-ohjeeseen.
    Noissa kulhoissa käytin muottina pienen astian pohjakoloa ja painoin vain peukalolla (Hanska!!!) juuri kutistuneen kuuman muovin siihen. (Vähän isommalle peukalolle olisi ollut kyllä käyttöä, täytynee ottaa miehen peukalo käyttöön seuraavissa kokeiluissa)
    Kokeilujeni perusteella tuo kirkas muovi on lopputuloksssa paljon anteeksiantavampi virheille, kun siinä ei paksuksi ja vähän epätasaiseksi jäänyt reuna näy.
    Tein kyllä myös sarjan valkopohjaisia lautasia, kuviosta tuli oikein sievä, mutta ehkä kuudesta lautasesta kaksi olisi jotenkin käyttökelpoista, vinkurehtavat joka suuntaan ja reuna näyttää aika paksulta. Mulla ei oikein ole sopivia nukkekotilautasia, joita voisi käyttää muottina, mutta en vielä anna periksi. Juurikin huomasin, että pastakoneen kiinnitysosassa on kulhon muotoinen kolo, jos vielä löytyisi sopiva vastakappale painamista varten, pitäisi varmaan tehdä muotti.

    Olen vähän kokeillut tulostettavaa kutistemuovia (ainakin minun printterini venyttää jonkun verran mallia), siitä meinaan askartella värilasi-ikkunoita nukketalooni. Nukketalosta puheen ollen, nyt täytyy jättää kaikki sivupolku-askartelut hetkeksi, kunnes saan talon kasattua, kun koko huusholli on levällään seiniä ja lattioita ja kattokappaleita odottamassa maalin ja tapettien kuivumista.

    VastaaPoista