keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Soffakalusto

Mukavaa Aleksis Kiven päivää,

Nukketaloni edistyy hitaanlaista tahtia. Seinät on nyt (paitsi etuseinä, jossa onkin vielä puuhaa) ruuvattu kiinni ja kaikki huoneet tapetoitu ja lattioitu.

Huonekaluja olen aloittanut tekemään. Yläkertaan tulee oleskelutila ja eräänlainen makuualkovi, alakertaan vain keittiö ja eteinen, sekä jo esittelemäni piilokylppäri.

Askartelin soffakaluston (vaikka otin mitat omasta kohtuullisen kokoisesta sohvasta, niin onpahan tuossa kalustossa sovitteleminen huoneeseen, olisi pitänyt tehdä vain kahden istuttava sohva).

Rungon tein remontin jäljiltä jääneestä routalevystä ja päällystin sen sitten ohuella kissankellonsinisellä nahkalla liimaamalla. Jalat ovat puuhelmiä.


Tässä kuva kalustosta kuvaa ja alla vielä kuva, jossa näkyy vähän yläkerran rakennetta. Olen poistanut kirpparinukketalosta yläkerroksen ja nostanut vähän alakerran lattiaa, että mittakaava sopisi paremmin 1/12 tavaroihin.


2 kommenttia:

  1. Ihanan sohvaryhmän oletkin tehnyt, kaunis on värikin. Ja nuo edelliset krymppistyöt on aivan mahtavia. Itselläni into lopahti krymppiksiin kun tuntuivat olevan hankalia, mutta nyt tuntuu että pitäs kokeilla uudestaan kun täällä on niin hienoja juttuja toteutettu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Aino! Kun jouduin tuon kutistemuovikirjoituksen uudestaan tekemään, niin unohtui sanoa, että kun esim. lautasen reunaan tekee jotain hammastusta tai piparireunaa, niin se helpommin taipuu kuperaksi.

    VastaaPoista